Suurimmat yllätykset Mestarien liigan historiassa

Euroopan jalkapalloliitto järjestää vuosittain Mestarien liigan, joka on yksi jalkapallon huipputapahtumista. Jalkapallofanit seuraavat tarkasti kauden tapahtumia, kun Euroopan huiput ottavat mittaa toisistaan pitkän kauden ajan.

Mestarien liiga finaali on aina suuri jännitysnäytös, jossa kaksi kauden parasta joukkuetta taistelevat pokaalin lisäksi maineesta ja kunniasta. Usein vastakkain on jo aiemmin menestystä niittäneet suurseurat, mutta liigan historiassa on nähty myös yllättäviä hetkiä.

Mestarien liiga pelit ovat jalkapallon huipputapahtumia

Mestarien liiga eli Champions League pelataan eurooppalaisten sarjajoukkueiden kesken, joista mukaan pääsevät vain parhaat. Sen jokainen peli kerää miljoonia katsojia, ja vedonlyöntisivut käyvät kuumana, kun panoksia asetetaan omien suosikkien puolesta.

Liigaa on pelattu jo vuodesta 1955 – tosin aluksi nimenä oli Eurooppa cup. Useimpina vuosina korkeimmalle korokkeelle on noussut tutut suurseurat, joista esimerkiksi Real Madrid on vienyt mestaruuden yhteensä 14 kertaa eri vuosikymmenillä. Muita liigassa menestyneitä seuroja ovat Milan, Bayern München, Liverpool ja Barcelona.

Jalkapallo tarjoilee kuitenkin aina yllätyksiä, ja Mestarien liiga kausi on huipentunut muutaman kerran täysin odottamattomalla tavalla. Historiaan ovat jääneet erityisesti hetket, joissa altavastaajat ovat nousseet koko liigan voittoon.

Mestarien liiga finaali 2023 kruunasi Manchester Cityn kauden

Mestarien liigan kausi 2022–2023 oli täysin poikkeuksellinen yhden seuran takia. Pep Guardiolan astuttua ohjaimiin Manchester City pelasi oli koko kauden täysin voittamattomana saavuttaen erittäin harvinaisen triplamestaruuden.

Samaan on pystynyt aiemmin vain toinen samasta kaupungista kotoisin oleva suurseura, kun Manchester United teki saman tempun vuonna 1999. Triplamestaruudessa sama seura vie Valioliigan mestaruuden, maailman vanhimman jalkapalloturnauksen eli FA Cupin voiton ja Mestarien liigan voiton.

Voittokulku jatkui vielä mestaruuden jälkeen, kun City vei nimiinsä UEFA Super Cup -voiton. Tässä vuodesta 1972 järjestetyssä ottelussa kohtaavat Mestarien liigan ja alemman sarjatason voittajajoukkueet. Alempi sarja tunnetaan nimellä Eurooppa liiga, ja siinä pelaavat ne seurat, jotka jäävät viimeisissä vaiheissa Mestarien liigan ulkopuolelle.

Tällä kaudella Manchester Cityn Mestarien liiga -pelaajat joutuivat kokemaan kuitenkin karvaan pettymyksen jo alkuvaiheessa. Puolivälierissä nähdyn kamppailun lopputuloksena Real Madrid tiputti hallitsevan mestarin liigasta rangaistuslaukauskilpailussa, jossa espanjalaisten kantti kesti paremmin.

Porton Champions League voitto nosti Mourinhon eliittiin

Pieni portugalilainen seura Porto ei ole yleensä pärjännyt suurseuroja vastaan. Poikkeuksena on kuitenkin 2000-luvun alku, jolloin seuraa luotsasi Jose Mourinho.

Tällöin Mourinho vasta aloitteli uraansa valmentajana päätyen kesken kauden Porton ohjaimiin. Loppu onkin historiaa, joka teki Mourinhosta yhden vuosituhannen arvostetuimmista jalkapallovalmentajista.

Ennen Mourinhoa Porton menestys eurokentillä oli ollut vähäistä. Ensimmäinen kokonainen kausi Mourinhon kanssa nosti Porton Portugalin mestariksi, Portugalin cupin voittajaksi ja Eurooppa liigan mestariksi.

Tämä takasi seuraavaksi kaudeksi pääsyn Mestarien liigaan, joka päättyi vastoin kaikkien odotuksia Porton voittoon. Kauden aluksi kukaan ei olisi voinut kuvitella näin käyvän, joten kyseessä on ehdottomasti koko liigan historian sensaatiomaisin kausi.

Mestaruuden jälkeen jokainen seura halusi Mourinhon päävalmentajaksi. Mourinho siirtyi Chelseaan ja edelleen Inter Milaniin, joista jälkimmäinen toi Mourinholle jälleen yhden UEFA Champions League voiton. Viime vuosikymmenen ajan huippuvalmentajan ura on ollut kuitenkin laskusuunnassa, eikä menestystä ole tullut enää samalla tavalla.

Ajaxin uusi menestys 1990-luvulla

Champions League kausi 1994–1995 oli täynnä yllätyksiä, kun parhaan teränsä menettänyt Ajax nousi eurokentillä uuteen menestykseen. Lopputuloksena oli Mestarien liiga finaali, jossa vastustaja ollut AC Milan päihitettiin täpärästi lukemilla 1–0.

Voitto on suomalaisittain erityisen merkittävä, koska yksi seuran tärkeimmistä pelaajista oli Jari Litmanen. Litmanen olikin ensimmäinen suomalainen pelaaja, joka sai kaulaansa eurokenttien kirkkaimman mitalin. Kaikkiaan Litmanen pelasi Ajaxin paidassa seitsemän menestyksen täyttämää kautta.

Litmanen siirtyi Ajaxista Barcelonaan tehden myös silloin historiaa olemalla ensimmäinen suomalainen jalkapalloilija Espanjan ylimmällä sarjatasolla. Uran loppuvuodet olivat loukkaantumisten sävyttämiä, mutta lahtelaispelaaja ehti käydä vielä niittämässä menestystä Ajaxin riveissä ennen kotimaahan siirtymistä.

Kuten edellä mainituista yllätyksistä nähdään, Mestarien liiga ja sen alempi sarjataso tarjoavat välillä täysin odottamattomia lopputuloksia. Edellisen vuoden Mestarien liiga sarjataulukot eivät välttämättä kerro tulevan kauden menestyksestä, ja odottamattomat lopputulokset tarjoavat hyviä mahdollisuuksia vedonlyöntiin.

Vedonlyöjän kannattaa ottaa jalkapallouutiset tarkkaan syyniin ja seurata joukkueiden menestystä niiden omien kotimaiden sarjoissa. Näin voi haistaa suurimmat yllätykset jo etukäteen, ja napata käyttöön parhaat kertoimet.

Leave a Reply